sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

BT: BLOGGAAMINEN

Nyt ois vuorossa ensimmäinen teemapostaus meidän blogitiimin kesken. Tässä postauksessa siis käsitellään sitä, miksi olen aloittanut bloggaamisen. Sovimme myös, että kaikkien ei tarvitse toteuttaa näitä teemapostauksia, mutta linkkaamme tähän aina ne, jotka sen haluavat toteuttaa

























Aloitetaan nyt vaikka sitten siitä, että bloggaaminen on mulle tosi tärkeä harrastus. Jos tätä harrastukseksi voidaan kutsua. Bloggaamisen olen aloittanut syksyllä 2013, eli kohta kaksi vuotta sitten. Silloin kirjoitin edellistä blogiani. Tätä nykyistä blogia olen kirjoittanut toukokuusta 2014 saakka, reilu vuoden. Innostumaan minut sai blogin kirjoittamisesta yksi ystäväni, kun hän kirjoitti omaa blogiansa, niin mietin itsekin, että minullakin haluttaisi kokeilla blogin kirjoittamista. Ja tässä linjalla sitä ollaan, edelleen blogin parissa. 

Voisin sanoa, että aloitin bloggaamisen oikeastaan sen takia, kun tykkään todella paljon kirjoittaa. Sama pätee koulussakin, muistiinpanoja on ollut aina mukava rustailla paperille, tämä vain vähän on erilaista kirjoittamista. Lisäksi tykkään tosi paljon ottaa kameralla kuvia ja muokata kuvia koneella, se tietenkin innostaa minua enemmän tähän blogin pariin. Aluksi ajattelin, että kirjoitan blogia vain itselleni vähän niinkuin päiväkirjana, mutta halusin kuitenkin tuoda blogin julkisesti esille. Päiväkirja menetelmä tuli siitä mieleen, kun joskus pienenä olen kirjoittanut päiväkirjaa, moniakin vuosia. Hirveästi en ole kuitenkaan missään eri sivuilla mainostanut blogiani, vaan suurinosa lukijoistanikin on löytänyt omintein blogiini. Minusta on tosi mukavaa tämä bloggaaminen, kun siinä yhdistyy kaksi minun mielekästä puuhaa, kirjoittaminen ja valokuvaaminen.

























Mukavaa bloggaamisessa on myös se, että saa tehdä blogin ulkoasusta juuri oman laisensa. Saa muokkailla ulkoasua ja välillä sitä on kivaa vaihtaakkin. Bloggaaminen ei ole minulle ollenkaan mikä riesa, enkä ota tästä turhia paineita, välillä kun postausväli on pitempi, niin en stressaa siitä. Tietenkin haluan postailla kuitenkin säännöllisesti. Ennen kuin aloitin bloggaamisen, niin en ollut tutustunut oikeen mitenkään blogimaailmaan, mitä nyt vaan seurailin paria blogia. Luulin tämän olevan tosi vaikea juttu, mutta eipä ollutkaan. Blogiin vaan on todella kivaa päivittää kuulumisia kuvien kera. Nautin tästä oikeasti.

Tässä vielä lopuksi linkit tämän postauksen toteuttaviin blogeihin:

http://anenblogi.blogspot.fi/

http://sonja-justnow.blogspot.fi/

http://juliusteasp.blogspot.co.uk/

http://tiiaamaria.blogspot.fi/

http://jemppujemppu.blogspot.fi/

http://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

8 kommenttia:

  1. Voin niin samaistua tähän tekstiin! Vaikka bloggaaminen vie paljon aikaa ja on osa mun jokaista päivää, silti nautin siitä kirjoittamisesta ja kuvaamisesta ja kuvien muokkaamisesta!

    Ja samaistun myös tuohon muistiinpanojen kirjoittamiseen, tykkään tehä mun muistiinpanoista hienot, värikkäät ja tosi visuaaliset & opinkin hyvin tällä tavoin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että samaistut tähän tekstiin! :-) Ja toi on niin totta, muistiinpanoista on niin kiva tehdä hienot, mulla on sama juttu, että niin tulen oppimaan paremmin. :-)

      Poista
  2. Joo, mulla kans muistiinpanot on tärkeet. Ilman järjestelmällisyyttä ei tule mistään mitään. :'D

    VastaaPoista
  3. Blogissani on haaste sinulle! :-)

    www.sinijohannaa.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Kiitos, pitääpä käyä kurkkaamassa!

    VastaaPoista