lauantai 21. maaliskuuta 2015

THE FIVE MOST IMPORTANT THINGS IN LIFE

Ihanaa lauantai-iltaa kaikki ihanaiset! Aattelin tulla postailemaan teille nyt viidestä asiasta, jotka on mulle elämässä tärkeimpiä! Mä tykkään todella paljon muistella vanhoja asioita ja muutenkin suunnitella taas tulevaa.

1. Perhe ja sukulaiset
Perhe on mulle yks rakkaimmista asioista elämässä. On mukava viettää yhdessä aikaa perheen kanssa, vaikka minun perhe onkin vähän kauempana, eikä täällä Oulussa. Aina on kiva pitää yhteyttä ihan omaan perheeseen ja melkein jo sana "perhe" saa minut menemään kyyneliin, koska olen niin onnellinen, että minulla sentään on ihana ja rakastava perhe.


Pikkusisko on aina ollu minulle perheestä se läheisin henkilö, jonka kanssa on tullut eniten toimeen. Tietenkin äiti ja isä yhtälailla. Aina me ollaan siskoni kanssa saatu meidän riidat sovittua ja sen jälkeen ei enään muistakkaan, että oltais edes riidelty. Niin äkkiä ne erimielisyydet vaan unohtuu, kun oikeasti välittää. Saan olla onnellinen, että minulla on näin ihana sisko. <3 Lisäksi tähän samaan kohtaan laitoin sukulaiset, koska ne ovat perhetuttuja ja liittyvät osaksi paljon mun elämää. Kummit, ukit, mummit, serkut jne.

2. Poikaystävä
Tämä on vähän lisäystä edelliseen kohtaan, mutta mielestäni tämän voi eritellä erikseen. Tiedättekö te sen tunteen, kun huomaa, että on löytäny oikean miehen? Minä tiedän. Se on aivan järkyttävän ihana tunne. Huomaa kuinka hyvin sopii yhteen, mutta ainahan parisuhteeseenkin mahtuu niitä ei niin hyviä päiviä ja möksötetään toisille, mutta kaikesta pitää puhua, niin ei jää paha mieli kummallekaan. Ja jos ei pystytä selvittämän asioita ihmisten tavalla, niin jossain on moka. 

Ihanaa, että olen löytänyt sellaisen miehen rinnalleni, jonka luulen pysyvän pitkään. Ainahan voi kuvitella ja ajatella koko loppu elämän ajan, että kumpa vaan olisi tämä sama mies rinnalla vielä vanhempanakin, mutta koskaan ei tiedä mitä tapahtuu, tai ei voi tietää niin paljoa eteenpäin. Kuitenkin nyt eletään tässä ajassa ja rakastan valtavasti tätä miestä, hän on niin ainutlaatuinen. Kesäkuun alussa tulee 3vuotta täyteen. <3

3. Lemmikki
Minä en osais enään elää ilman tätä meiän karvapalloa. On mukavaa ajanvietettä kattoa tuota hupsua kun se juoksee ympäriinsä. Oscar pupu on osa minun sydäntä!  Oscar on siis leijonanharjaskani, kohta yhdeksän kuukauden ikäinen poika. Hyvin rauhallinen, mutta kyllä osaa villiintyäkin kun tahtoo. 

En vaihtais mistään hinnasta Oscaria pois! Siitä on tullu niin tärkeä meille ja onhan lemmikki sentään osa perhettä. :3

4. Ystävät
Mitä tekisinkään ilman ystäviä! On ihanaa nauraa yhdessä, itkeä, suunnitella lomareissuja, matkustella, pelailla, vähän kiusoitella, haaveilla, jutella, ja vaikka mitä, listasta tulisi vaikka kuinka pitkä. Mulla on muutama sellainen hyvä ystävä, joille voin kertoa kaiken, ihan kaiken. Sitten löytyy sellaisia ystäviä pari, ja kavereita enemmän, jotka jää sinne taka-alalle, mutta ystävät nimenomaan tekee elämästä melkeimpä täydellisen. Mieluummin pari hyvää ystävää, kuin kymmenkunta kaveria. Ystävillä ja kavereilla on suuri merkitys ero. Ystävät ovat niitä läheisimpiä ja niiden kanssa vietetään enemmän aikaa.

5. Matkustaminen
Tämä kohta saattoi tulla yllätyksenä, mutta minulle erittäin tärkeä ja merkitsevä. On ihana nähä maailmaa ja suomea eri paikoissa. Matkustaminen on mukavaa puuhaa ja varsinkin ystävien kanssa, matkakin taittuu nopeammin. On joka vuosi kiva päästä jonnekin reissuun, olkoon se sitten eteläsuomeen, laivalla tukholmaan tai vaikka ihan kaveriporukalla jonnekin festareille.

Laivasta tulikin muuten mieleen, että varasin mulle ja Jonille risteilyn juhannuksen jälkeen. Meillä on lähtö Helsingistä 24.6. Semmoinen perus Helsinki-Tukholma-Helsinki risteily. Päästään käymään maissa ja kaksi yötä laivalla. :) Päästäänpähän tekemään kesälomareissu samalla eteläsuomeen. Kun tänä kesänä ei oo tarkotus poistua suomesta, niinku viime elokuussa olin Ranskassa.
Oispa vaan se kesä jo, odottaako teistä muut kesää? :)
Nyt minä taidan kömpiä nukkumaan kun kello rientää kokoajan..
Nii ja kertokaa ihmeessä mitä piditte tällaisesta postauksesta!

8 kommenttia: