keskiviikko 13. toukokuuta 2015

KEVÄÄN TANSSINÄYTÖS 2015

Mun alkuviikko on lähteny hyvin käyntiin nukkuen pitkään ja tanssien. On pitäny paljon harjotella esitystä ja nyt tänään meillä tosiaan oli illalla näytös. Päivällä meillä oli puoli kolmesta kolmeen valoharkat ja saatiin lavalla harjoitella. Tanssittiin vaan sitä meiän esitystä muutaman kerran läpi. Sen jälkeen oli ylimäärästä aikaa, niin tulin sitten kämpille lukemaan pääsykokeisiin (yllätys, yllätys) ja tehtiin poikaystäväni kanssa ruokaa ja oikeastaan siinäkin välissä vielä kotona muistelin tuota esitystä, että menee illalla sitten nappiin. Menin takaisin SuperPark areenalle jo joskus kuuden jälkeen ja harjoittelimme meiän ryhmän kanssa vielä kunnolla esitystä. Se koko näytös alkoi 19:15 ja me päästiin lavalle esiintymään aika loppuvaiheessa. Se oli ihan huippua! 
Mähän tosiaan oon harrastanu tanssia joskus ala- ja yläasteella noin neljä vuotta ja sitten kun muutettiin tänne Ouluun, niin aloin kyllä katselemaan tanssiryhmiä täältäkin, tanssi on se mun juttu! Nyt tanssin City Dancessa ja meillä oli se esitys SuperPark areenalla. Tykkään esiintymisestä todella paljon, joten se varmaan vaikuttaa myös tähän, että on mukava mennä yleisön eteen tanssimaan. Eikä siis pahemmin jännittäny enään ennen esitystäkään. Aamulla tuntu semmonen hassu tunne vatsassa, mutta se siitä sitten hälveni kun pääsi kunnolla näyttämään yleisölle että mitä me osataan. :)

Mä tanssin siis Disco & Show 20+ ryhmässä. Meitä on siinä yhdeksän naista. Mun mielestä tosi hyvä ryhmä, kun ikärajaa ei oo määritetty mitenkään muuten. Tykkään että on paljon erinikäisiä joukossa. Tämän kevään esitys meillä oli kuitenkin Disco tanssia, vaikka me harkoissa molempia kategorioita aina tanssitaankin menemään. (pahoittelut kuvien laadusta)

Toppi ja urheilulegginsit H&M

Esiintymisasuna meillä siis oli pinkki toppi ja mustat joustavat tanssilegginsit (tai urheilu). Mä hommasin vaatteet heti oottamaan kaappiin, kuhan saatiin tietää, että millaisissa vaatteissa tanssitaan. Hiukset sitten laitettiin ponnarille ihan tuonne päälaelle. Meikki oli meidän itse valitsettavissa, joten tein itselleni ihan perus arkisen meikin. En alkanu sen kummemmin meikkaamaan mitenkään enempää, koska ei se yleisö nää niitä meikkejä ollenkaan. Ainiin, ja nämä kaikki esityksethän sitten kuvattiin DVD:lle ja sellainen on mahdollista sitten ostaa. Tosi mukava päivä oli kyllä kaikinpuolin. Harmi että tänään satoi koko päivän vettä, jääny sitten ulkoilu vähemmälle. 

Harrastaako teistä kukaan tanssia missään ryhmässä? 

16 kommenttia:

  1. Mä aina nuorempana oisin halunnut harrastaa tanssimista, mutta mulla on vaan niin huono rytmitaju, ettei koskaan siitä mitään tullut :D Olis ollut kiva nähdä kuvia teidän esityksestäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan :D Ei mullakaan mikään kauheen hyvä rytmitaju ole, mutta siltihän tätä tanssitaan menemään. :D Vaikka oikeesti tässä pitää kyllä ajatella kans tosi paljon.. Varsinkin discotanssissa, kun on niin nopeatempoista ja teräviä liikkeitä. :) Ai, joo.. Mua harmittaa tosi paljon, kun ei oikeen ollu ketään kuvaajaa...

      Poista
  2. Ah, tanssiminen on niin ihanaa! <3 Oon kans itse joskus teininä harrastanut showta muutaman vuoden, lapsena sitten balettia ja aikuisiällä pari vuotta jazztanssia. Nyt on taas tanssiminen tauolla... (Kuten muutkin harrastukset, täällä kaikki ryhmät on ihan järkyttävän kalliita!) Meillä ei kyllä ikinä ollut vapaasti valittavat meikit vaan aina on pitänyt laittaa ihan ykkösmeikit (tai oikeastaan jopa enemmän). Mutta kun itse katsoin kuvia jälkikäteen niin näkyipähän ainakin punaiset huulet ja mustat silmät niissä kuvissa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös! <3 Joo, täälläkin on tosi kallista tuossa citydancessa tanssiminen, mutta nyt täällä Oulussa olen vuojen tanssinut kyseisessä ryhmässä, mutta pidän tosi hintavana, kun syyskausi ja kevätkausi on molemmat erikseen.. Ja meillä kans kun Kuusamossa harrastin tanssia joskus, niin silloin ei missään nimessä saanu valoita meikkejä itse, vaan tietenkin meiän opettaja oli sellainen, että ihan viimesen päälle pitää kaikki olla. :D

      Poista
  3. Sun blogi vaikuttaa mielenkiintoiselta ja tykkään tästä selkeästä ulkoasusta! (: Kuvatkin on mukavan isoja ja ihan hyvälaatuisia. :--) Kiitos kysymyksistä! c:

    http://lifeonearth-marianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Mullakin oli pari vuotta harrastuksena tanssia ja se on kyllä parasta mahdollista :--) Sulla on mukavan oloinen blogi !

    VastaaPoista
  5. Oi vitsi! Ihana asu ja ois jotenki kiva nähä se tanssi..Hommaa se DVD nii voit joskus näyttää :-3 XD Mieki haluaisin alkaa tanssimaan jossakin ryhmässä ja ehkä jopa esiintyä pitkästä aikaa (viimeks silloin kolmos luokalla pikkusena..:-)) Se vois olla vähän erilaista nytten! Nyt syksyllä tonne mun salille on tulossa vissiin uusia tanssiryhmiä niin pitää kattoa mikä ois sopiva..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi vaa että sen dvd:n hommaaminen on nyt jo myöhästä... Ja liian kalliski, maksaa 25€... :o Se ois pitäny tilata viime lauantaihin mennessä. Joo kannattaa, mä luultavasti syksyllä jatkan sittne tuossa kans samassa ryhmässä, tanssi on just parasta!

      Poista
    2. Aijoo no olipa se sit kallis..;o Mutta nii mitä sitä hyvää ryhmää lopettamaan/vaihtamaan, anna mennä vaa! ;-)

      Poista
    3. Tosiaan, aivan järkky hinta.. :D Vaikka onhan siinä ne kaikkien esitykset, mut kuitenki.. Ja se että ei sitä tulis kuitenkaa katottuu sillee ehkä ku kerran ja turha maksaa noin suolasta hintaa. :o

      Poista
  6. Löytyipäs tosi kiva blogi! Lueskelin monta postausta läpi ja samaistun sun kanssa tosi moniin asioihin :-) Jään seurailemaan tätä myös jatkossa! ♥

    http://hennankengissa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva kuulla. :--) Jee, mää meen lueskelee sun blogia!

      Poista
  7. Voi, tanssiesitykset ovat ihania! Muistan itsekin vielä sen jännityksen juuri ennen kuin piti nousta lavalle :) Työskentelin myös tanssikeskuksessa hetken, koska se on vain niin ihana laji...

    Nätti blogi!

    https://sinaevelina.wordpress.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä :) Mut pikku jännittäminen kuuluu aina asiaan! Kiitos :)

      Poista