perjantai 29. huhtikuuta 2016

KERMAINEN MANSIKKAPIIRAS

Hei kaikille taas pitkästä aikaa! Mulla on jälleen kerran koulu vieny todella paljon aikaa ja itseasiassa nyttenkin pitäs olla lukemassa tenttiin, mutta aina keksii jotain paljon paljon kivempaa tekemistä sen tilalle. Nyt on onneksi viikonloppu ja huh ylihuomenna on jo vappu ja toukokuu. Nyt on ollu ihan huippuja ilmoja täälläpäin. Tänäänkin parhaimmillaan +15 astetta, ihan huippua! 
Tänään kuitenkin halutti todella paljon jotain makeaa syötävää, jota sais melkeen heti syödä, eikä tartteis paistaa uunissa. Onneksi kaupassa on näitä valmiita torttupohjia, joihin sitten voi tehdä vaikka minkälaista. 

Päätettiin tehdä siis mansikkapiiras. Niin yksinkertainen miltä se kuulostaakin. Eli tarvitset vain k-menu valmiin torttupohjan (tai voihan se tietenkin olla mikä vain muukin valmis torttupohja), kermaa ja mansikoita. Ei tarvitse edes uunissa käyttää, tuo torttupohja on valmis tuollaisena syömiseen. Kermasta kannattaa tehdä aika jämäkkää, että se pysyy hyvin tuossa pohjan päällä, eli ensin vain kerma pohjan päälle ja sitten lopuksi mansikat koristamaan ja tuomaan makua. Sitten vain saa nauttia. 

Todella makean makuista oli, mutta minä kun tykkään niin paljon kermasta, niin aivan älyttömän hyvää, että vie ihan kielen mennessään. Minusta on niin hyvä että kaupassa myydään näinkin välillä laiskalle ihmiselle kaikkea valmista, joita voi hyödyntää monella tavalla. 

Tuleeko teillä käytettyä koskaan kaupan valmiita piirakkapohjia? 

Mä yleensä teen kaikki piirakkapohjat itse, mutta sillon kun ei vaan jaksa alkaa tekemään ja ei muutenkaan oo aikaa, niin tämmöset on ihan loistavua vaihtoehtoja.

2 kommenttia: