lauantai 5. joulukuuta 2015

JOULUKUUN AIKAA

Joulutortut ja ylipäätään kaikki jouluherkut. Yleensä joulutorttuja tulee tehtyä minulla ensimmäisen kerran itsenäisyyspäivän aikoihin, mutta tänä vuonna aloitin joulutorttuajan jo viikkoa aiemmin, siis viime viikonloppuna kun siskoni oli täällä meillä käymässä. Joulukuussa tulee herkuteltua vähän liiankin paljon, mutta joulukuu on vaan kerran vuodessa, niin ehottomasti koko vuoden herkuttelut samalla. ;) Sitten kun joulu on ohi, niin alkaa jo oottelemaan seuraavaa joulua. 

Tänään tuli tehtyä siis toisen kerran joulutorttuja tälle vuodelle. Tänä vuonna en aiokkaan itse tehdä pipareita, vaikka sekin kävi mielessä ennen kun joulukuuhun tultiin. Odotan jo jouluaattoa tosi paljon, että pääsen viettämään sitä Kuusamoon äitin luokse! Ehkä ostan vain kaupasta piparit ja koristelen niitä sokerimössöllä. Huomenna olisi tiedossa linnanjuhlien katsomista, koska itsenäisyyspäivä. Linnanjuhlat on pitänyt joka vuosi kattoa, yksi joulukuun perinteistä myös. Nyt taidankin jatkaa putouksen katsomista.

Ihanaa viikonlopun jatkoa ja huomista itsenäisyyspäivää kaikille!

4 kommenttia:

  1. Oi nam torttuja ♥ Itse en ole vielä saannut tehtyä ja en tiedä kerkeänkö edes tänä jouluna :/ Sun kyllä näyttävät niin herkullisilta, että voisin tulla kylään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi hyviä. :p Hih, sitte eiku kylään vaan :-D

      Poista