sunnuntai 21. joulukuuta 2014

MÄ JOULUNLAPSI OON

Hupsista kun aika on taas juossut niin paljon eteenpäin ja mulla on ollut jopa parin kuukauden postaustauko. Tää ei oo ollenkaan mun tapaista mutta ei sitä vaan millään meinaa ehtiä ku oikeasti töitä on niin paljon. Haluun kuitenkin pitää tän blogin yllä ja koiran pisteillä ensi vuonna vähän tiheämpään tahtiin.. Mä en oo ollenkaan unohtanut tätä blogia, päinvastoin. Oikeasti mä kans oon ihan poikki ku ollut niin paljon töitä että ei oikeen oo ehtinyt käydä kotona ku vaan nukkumassa ja sitten takaisin. Kahdeksan ja yhdeksän tunnin päiviä siis. Huomenna maanantaina enään työpäivä ennen joulua ja sitten tiistaina ois tarkoitus lähtee ajelee Kuusamoa kohti ja jään matkalla Taivalkoskelle iskän luokse joulun viettoon. Tänään mä kävin aamusta jo lenkillä tuolla ihanassa pakkassäässä, kun heräsin ylös jo yhdeksän aikaan. Tämän kaiken työrupeaman seassa oon yrittänyt jaksaa käydä salilla ja vähän jumppailla kotona ainaki tuolla selättimellä. 


Onneksi tässä kaiken keskellä on myös ehtinyt herkutella kunnolla ja muun muassa tehdä ison piparkakku taikinan ja joulutorttujakin moneen otteeseen. Tänään pitäisi jaksaa vielä vähän siivota tätä asuntoa ku on vähä hullunmyllyn. Meidän pikku kanivauva Oscar on kanssa kasvanu aika hurjaa vauhtia. Noin parin viikon päästä on jo puolivuotias poika. Kyllä tollaset pikku karvapallot tuo valoa päivään ja tulee aina hyvälle mielelle kun kattelee toisen juoksenteluja. Tosi ihanaa kun kohta on joulu ja pääsee herkuttelemaan oikeen kunnolla. Pitää muistaa ottaa kamera mukaan iskän luokse. ;) Eilen käytiin Jonin kanssa keskustassa kättelemässä, olihan siellä vähän ihmisiä liikkeellä ja tuntuu että kauhee jouluhäsläys kaikilla. Miettikää oikeasti että kohta tänäkin vuosi on jo ohi, mihin tää aika vaan häviää. 

Nyt voisikin lähteä laittamaan ruokaa. Oikeen mahtavaa joulua teille kaikille, jos en postaile ennen sitä <3

lauantai 11. lokakuuta 2014

GALNA DAGAR 2014

Jes, täällä oli ja okei, on huomennakin vielä, hullut päivät. Tykkään kun niin paljon tarjouksia Stockmannilla ja mahottomasti ihmisiä liikkeellä. Itse olin jo varma, että vähintään kahtena päivänä käyn kattelemassa. Ja sieltähän ei koskaan tyhjin käsin lähdetä pois. Olin torstaina melkein pari tuntia kiertelemässä ja tänään oltiin Jonin kanssa, raahasin sen sinne ;-) voitte kuvitella, no ei, halusi oikeasti itsekin lähteä. Eniten mulla siellä kiinnosti meikit ja muut kosmetiikka tuotteet, koska ne on muuten niin kalliita. Sain ostettua kuitenkin ihan laadukasta shampoota ja hoitoainetta, kulmien muotoilugeelin, ripsarin, dödöä, suklaata ja mikä parasta: oon ihan hurahtanu nuihin baby lipseihin.. 

Tähän loppuun oli pakko vielä laittaa meidän pikkuisesta karvapallosta kuva, joka kasvaa niin hurjaa vauhtia.. Mutta tämän myötä hyvää loppu viikonloppua kaikille<3

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

AUTUMN

Nyt kerkeän tulla päivittelemään tätäkin taas. Syksy on kovassa vauhdissa ja lokakuukin on jo alkanut. Miten tää aika vaan meneekin niin nopeeta. Juuri eilen tajusin että ollaan vuosi asuttu jo Oulussa, ja ei, se ei yhtään tunnu siltä. Mä tykkään niin paljon syksystä, ihanaa ruskaa. Ois vaan kiva päästä vaikka rukalle kuvailemaan kunnollisia ruskakuvia. Ja oikeasti kohta on taas joulu ja tuntuu että se ois ollut ihan vasta. Mä koiran päästä nyt postailemaan vähän useammin, mutta töissä menee päivät niin ei meinaa oikein keretä. Onneksi on viikonloput keksitty ja pyhitetty kaikelle rentoilulle.

tiistai 9. syyskuuta 2014

A NEW MEMBER OF THE FAMILY


































































































Mun oli pakko tulla teillekin kertomaan meidän uudesta perheenjäsenestä. Ostettiin poikaystävän kanssa eilen siis pikkuinen kani, leijonanharjaskani rodultaan. Me oltiin pohdittu ja mietitty jo pitkään lemmikkieläintä  ja kateltu koirailmoituksia, mutta koirat maksaa niin paljon niin päädyttiin kani vaihtoehtoon, eikä tämä todellakaan huono idea, tollanen pikkuinen höpsö. 

Annettiin pikkuiselle nimeksi Oscar, poika kyseessä. Oscar on syntynyt viikolla 27 eli noin 2 ja puoli kuukautta vanha, 10 viikkoa. Pikkuisen lempiruokaa on pelletit, jota sille on syötetty siellä eläinkaupassakin. Heinää tietenkin on aina tarjolla ja raikasta vettä. Porkkanaa on pikkuhiljaa tuotu ravintoon mukaan ja jossain vaiheessa tietenkin lisää kasviksia, mutta pikkuhiljaa kaikki aikanaan. Oscar tekee tarpeensa vielä vähän minne sattuu, mutta koitetaan tietenkin opettaa siitä sisäsiistiä. Sillä on häkissään vessalaatikko. Kaikki kanit eivät opi sisäsiisteiksi ja sille sitten ei voi mitään. Pissan se kuitenkin onneksi pääasiassa tekee häkkiin, mutta papanoita löytyy joskus matolta ja mistä lie. :D Oscar on sosiaalinen mutta myös osaa olla rauhallinen. Lempipuuhaa on tietenkin juosta ja loikkia vapaana asunnossa. Sen takia ollaanki siirretty vähän mattoja ja laitettu pari pyyhettä lattialle että se saa juosta, koska pelkkä lattia on liian liukas. Hän osaa itse tulla häkistä pois ja mennä sinne takaisinkin. Ja kanilla pitää päästä mahollisimman paljon liikkumaan. Yöt me kuitenkin pidetään se suljettuna sinne häkkiin ja silloin jos mukaan ei ole täällä paikalla. Muuten jos jompikumpi on kotona, niin häkin ovi on auki, jotta kani pääsee itse minne haluaa. Kanejahan suositellaan, että oisi kaksi, mutta hyvin näyttää pärjäävän yksikin, pitää vaan muistaa paljon silitellä ja rapsutella, ettei koe oloaan yksinäiseksi. Kyllä se paljon piristää kun on joku lemmikki. Meillä on myös kuljetuskoppa sille, jos lähetään jonnekin reissuun. Harja, kampa, kynsisakset ja ruokakupit oli tietenkin häkin lisäksi ensimmäisellä ostoslistalla ja toki ruokaa myös. Saa nähdä miten ensimmäinen kynsien leikkaus sitten menee. 

Onko teillä muilla kania/kaneja? Ois kiva kuulla millaisia teillä on? Minkä ikäisiä, ovat oppineet sisäsiisteiksi ja muuta. 

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

SOMETHING DIFFERENT

1. Teinipeili. 2. Uusinta trendin lueskelua ja musiikin kuuntelua. 3. Meidän parvekkeelta näkymä alas. 4. Selfie number 100000000.

1.  Selailin yks päivä vähän vanhempia cosmoja ajankuluksi. 2. Viikonloppu karkkeja, nam. 3.  Kismettejä, oli kerran tarjouksessa.  4. Uusi huulipuna/kiilto. 

Mukavaa sunnuntaita mussukat. Ajattelin piristää teidänkin iltaa postaamalla tänään. Mulla on ollut semi kiva ja rento viikonloppu pitkästä aikaa. Huomenna jälleen arki ja mies lähtee takasin koulun penkille ja minä nyhjötän kotona. Tänään tuli muun muassa käytyä kiinalaisessa ravintolassa syömässä itsensä ihan täyteen. Kävin tänään myös pitkästä aikaa zumbassa, voi että oli niin mukavaa! Kiva kun syksy tulee pikkuhiljaa niin saa ulkonakin otettua kivoja kuvia. 

Hei kertokaa muuten mitä pidätte blogin uudesta ulkoasusta ja tietty bannerista? Ja oliko teidän mielestä tällainen collaasi postaus kiva, voisiko tehdä useamminkin?