Näytetään tekstit, joissa on tunniste syntymäpäiväni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syntymäpäiväni. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. toukokuuta 2016

SYNTTÄRIPÄIVÄ

Tänään on ollu taas se päivä vuodesta, kun mulla on tullu yksi vuosi lisää mittariin. 22-vuotta tuli siis tänään täytettyä. Juhlia minä en mitenkään aio, mutta pitäähän se kohtapuolin muutama lonkero korkata sen kunniaksi. Sain tänään myös aikaiseksi leipoa tiikerikakun johon laitoin päälle koristeeksi vähän suklaakastiketta ja valkosuklaata raastettuna. 

... ja sitten huomasinkin, että se näyttää hieman talviselta, vaikka nyt ollaan jo hyvin pitkällä keväässä menossa. No, ehkä se ei haittaa, kun maistui kyllä aivan älyttömän hyvälle. Koskaan en ole aiemmin tehnyt tiikerikakkua ja siihen nähden tämä mielestäni onnistui tosi hyvin. Joskus olen leivonnaisten kanssa niin tarkka, että tässäkin kakussa halusin saada tiikerin raidat mahdollisimman hyvin näkyviin, mutta olisi tämä voinut onnistua vähän paremminkin.

Tuli kuitenkin jonkinlainen mutkitteleva raita tuonne sisälle näkyviin, hyvä niin. Oli hieman takinan kanssa yhessä vaiheessa ongelmia riittävyyden kanssa. Mutta tosi hyvälle maistuu kyllä. Ihan tiikerikakulle.

Nyt illanviettoon! Hyvää synttäriä mulle ja muille samana päivänä synttäreitä viettäville.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

MY BIRTHDAY

Tänään on tosiaan se päivä, kun minulla tulee mittariin 21-vuotta. Nämä vuodet on menny todella nopeasti ja tuntuu, että sitä vanhenee ihan hetkessä. Juhlia minä en mitenkään aio. Olihan se jännää silloin kun täytti 18-vuotta, mutta nyt kun vuosia tulee lisää, niin ei se sen kummosemmalta tunnu. Kolmekymppikin lähenee hurjan kovaa vauhtia. Eihän sinnekää oo ennää ku yheksän vuotta aikaa. Aluksi oli tarkoitus tehdä juustokakku, mutta päädyttiinkin sitten kaupan mutakakkuun, joka on kyllä todella hyvää kans! 













Mä en tiiä, mutta oon rakastunu täysin tohon kaupan edulliseen mutakakkuun. Maistuu niin hyvältä! Onhan se toki niin makeaa, ettei sitä pysty syömään paljon kerralla, siitä syystä onneksi tuo koko kakku on niin pieni, nii ei ainakaa tuu yliannostusta. :D Ja vaikka tämä mutakakku onkin pieni kooltaan, niin aivan sopiva kahdelle, kun en tosiaan aio tosiaan mitenkään juhlia, jos pitäisin juhlat, niin tottakai sillon olisin itse leiponut kaikkea!

Tässä kuitenkin nyt eilisen päivän asua vaihteeksi, kun aurinko paistatteli mukavasti meidän parvekkeelle, että siellä tarkeni jo vähän vähemmissäkin vaatteissa. Kohta mä varmaan meen ottamaan aurinkoa tuonne parvekkeelle kun siellä on oikeesti jo tosi lämmintä.  :D Tänäänkin on luvattu +16astetta, niin luulen että parvekkeella on varmasti yli +20.

Farkut Gina Tricot / Paita H&M / Kengät Skopunkten

Tää alkuviikko on menny ihan vaan rentoillessa, töitäkään ei ole ollut. Oon ainakin lenkkeilly kunnolla, joka päivä ainakin sen kymmenen kilsan lenkin, joskus enemmänkin. Yksikin aamu reippaana nousin yhdeksältä ylös ja heti lenkille. Oikeastaan musta on tosi paljon kivempi lenkkeillä aamuisin mitä päivällä tai illalla. Huomasin että mulla oli paljon enemmän fiilistäkin lähteä aamulla lenkille. Maanantaina tuli käytyä elämäni ensimmäisen kerran burger kingissä syömässä, täytyy sanoa että en oikeen tykännyt. Kyllä minun mielestä hese on paljon parempi. Jotenkin niissä burger kingin hampurilaisissa oli hirveä savun maku ja ranskalaisetkin oli liian suolaisia, niissä ihan ui sellaisia isoja suoloja. No, tiedänpähän jatkossa, etten ole sinne paikkaan menossa, ainakaan ensimmäisenä.

Nyt kuitenkin todella ihanaa keskiviikkoa kaikille! Minä riennän tästä nyt jälleen tuon kakun kimppuun!