tiistai 5. huhtikuuta 2016

VAHVUUKSIA JA HYVIÄ PUOLIA

Mä oon joissakin blogeissa törmänny sellasiin postauksiin, joissa keskitytään ainoastaan hyviin puoliin itsessä. Mistä oikeasti olet tyytyväinen itsessäsi, sen ei tarvitse välttämättä olla ulkonäössä, vaan voi olla esimerkiksi jotain tekemisiä, joissa olet mielestäsi hyvä. Nyt mä aattelinkin postailla kyseisestä aiheesta teille. Vaikka mä sain todella miettiä näitä asioita, että missä kokee itsensä vaan olevan hyvä.

Silmäni. Mä oon aina tykänny mun silmistä, oli ne sitten ilman meikkiä tai meikin kanssa, sillä ei ole mitään merkitystä. Tykkään, ku mulla on vihreät silmät. Silmät kertoo ihmisestä aika paljon. 

Hoikkuus. Oon aina tykänny siitä, että olen luonnostaan jo ollut hoikka ihminen. Mutta tietenkin että vähän muotoja löytyy. Tietenkin kuntoilen säännöllisesti ja pidän kuntoa ylläkin. Pidän itsestä juuri tälläisena hoikkana. 

Hiukseni. Olen hiuksiini ollut myös aina tyytyväinen. Tosin hiustenväriin en niinkään, mutta äkkiähän sitä laittaa väriä päähän tarvittaessa. Mutta mulla on nyt vähän sellainen operaatio menossa, että haluan pikkuhiljaa tätä omaa väriä takaisin, kun ennen olen aika tiuhaa tahtia värjäilly tätä tukkaa. 

Hampaani. Mä en oikeastaan tiiä, että miksi mä tämän kohdan laitoin, koska oon vähän ristiriitainen mun hampaiden kanssa. Mutta oon monilta kavereiltani kuullut, että mulla on hienot ja kivat hampaat. :D Ehkä pidänkin hampaistani sen takia, koska ne on suorat ja en tiedä, ehkä ne näyttää vaan ihan hyviltä. 

Ruoanlaitto. Kokkaaminen on ollu mulle aina tosi kivaa hommaa. Tykkään ruoanlaitosta ja joskus on jopa kiva kokeilla jotain ihan uusia ruokia joista sitten saattaa löytyä vaikka ihan bravuuri ruokia.

Sosiaalisuus. Isoissa porukoissa olen yleensä hieman ujouden puoleinen, mutta ylipäätään pidän siitä, että mitä enemmän ikää tulee lisää, niin sosiaalistun siinä samalla enemmän.

Minä meikittömänä. Pidän siitä, että mulla ei ole mitään tarvetta väkisin meikkailla. Pystyn kulkemaan missä vain ilman meikkiä. Se vain on rutiinin omainen menetelmä, jota tulee tehtyä melkein päivittäin, mutta pystyn ihan vallan hyvin luottamaan itseeni meikittömänäkin.

Kirjoittaminen. Kirjoittaminen on aina ollut lähellä sydäntäni. Tuskin muuten harrastaisinkaan kirjeenvaihtoa, jos en tykkäisi kirjottamisesta. Myös koulussa muistiinpanojen kirjoittaminen on todella kivaa. 

Tämmöisiä positiivisia ajatuksia löysin itsestäni. Meni hetken aikaa kyllä miettiä oikeasti niitä asioita, joista on itse tyytyväinen. Toki tässä listassa ei varmaankaan ole kaikkia, mutta mitä ensimmäisenä pienen mietinnän jälkeen tuli mieleen.

Millaisia positiivisia asioita te löydätte itsestänne, postailkaa vaikka blogiinne!

8 kommenttia:

  1. Ihan mahtava idea tämä tämmöinen postaus, mukavaa luettavaa! ♥ Tärkeetä on että pitää itsestä juuri sellaisena kuin on:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kata ♥ Joo oon sun kanssa samaa mieltä. Monesti näitä asioita ei vaan todella tule ollenkaan mietittyä, mutta halusinkin nyt käyttää aikaa tähän, että alan miettimään itsestäni niitä positiivisiakin asioita, ettei aina keskityttäisi vaan niihin negatiivisiin asioihin.. :)

      Poista
  2. Ihania vahvuuksia sulla, oot upea ♥ Mä tykkään, että mun vahvuuksiin kuuluvat myöskin näistä silmät, hiukset, hoikkuus, ruuanlaitto, sosiaalisuus ja meikittömyys eli aikaslailla samoilla linjoilla ollaan :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. ♥ Mukava kuulla, että sinultakin löytyy samoja juttuja. :)

      Poista
  3. Ihanan positiivinen postaus! :) Tälläsiä on tosi kiva lukea. Oot tosi nätti :)<3

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana postaus munkin mieklestä :) Ja sun silmäs tosiaa on nätit!! :) Nätti oot kokonaisuudessaankin <3

    VastaaPoista