keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

MAALISKUU - KEVÄT

Maaliskuu ja kevätaurinko. Mulle henkiklökohtaisesti maaliskuu tarkoittaa jo kevättä. Rakastan kevättä ylikaiken, koska on kuitenkin lunta vielä maassa reilusti, mutta aurinko paistaa ihanasti ja samalla lämmittää. Tänään kävinkin parin tunnin lenkin koulupäivän jälkeen ja loman kunniaksi, kun mulla alkoi tänään hiihtoloma. Nappasin kameran reppuun mukaan ja päätin  samalla käydä ottamassa muutaman keväisen kuvan Merikosken silloilla, patosillalta siis.

Tämä silta taitaakin olla mulle vakiokuvauspaikka. Mutta, mun mielestä tuolla on vain aivan ihanat maisemat ja saa hyviä kuvia. Varsinkin kun aurinko paistaa ja lämmittää kunnolla, niin tekee mieli lähteä jonnekin kuvailemaan. Tälläkertaa otinkin repun mukaan, että saan tuon järkkärin otettua, koska sillä saa laadukkaampia kuvia. Joskus oon lenkillä kulettanut taskussa mukana pientä digikameraa, mutta kyllä huomaa kuvien laadusta jälkeenpäin, millä kameralla kuvat on otettu.

Mun mielestä kaikki sillat ja tän tapaiset paikat on niin kauniita kun aurinko paistaa ja kevät vaan paranee kokoajan kun maaliskuussa mennään eteenpäin. Kevät ja kesä on mun lempparivuodenaikoja ollu aina. Toivottavasti nämä ilmat nyt pysyisivät tämmöisinä, kun täälläpäin on ens viikko hiihtolomaviikko, niin olisi ihanaa päästä ulkoilemaan tämmöisissä keleissä, vaikka en täällä Oulussa olekaan ensi viikolla.

Joko sielläpuolen ruutua on alkanut kevät tuntumaan rinnassa kunnolla? :)

7 kommenttia:

  1. Oikein ihana kuvauspaikka :) Ja jee kevät tulee kokoajan enemmän ♥

    VastaaPoista
  2. Ihastuttava on kuvauspaikka ja kuvat ♥ Kevät moodi on täälläkin kova 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. ♥ Joo, kevät on niin ihanaa aikaa. :-)

      Poista
  3. Joo kyllä se kevät alkaa olemaan :-D Itekki kävin su kahesti lenkillä ku paisto aurinko. Eka yksin jäällä ja sitten vielä myöhemmin Merin kanssa :-) Ihanaa lomaa muutes! Ja ens kuussa olisi se yks kiva keikka tiedossa. ;-D If you know what i mean!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ollu niin ihania ilmoja nytten. :-) Ja ei pahemmin sitä pakkastakaan, ainakaan täälläpäin, että hyvin passaakin ulkoilla! Jajee, sitä keikkaa odotellessa. :-)

      Poista
  4. Voi Oulu <3! Ihania kuvia, oon kans ite kotoisin Oulusta, mutta nykyään asun Jyväskylässä. Tykkäsin hurjasti blogisi fiiliksestä ja jäinkin lukijaksi :)!

    VastaaPoista