torstai 1. tammikuuta 2015

WINTER






Mulla oli aivan ihana joulunaika Taivalkoskella mun isän luona ja samalla näin ihanaa pikkusiskoakin pitkästä aikaa kunnolla! Samalla sain räpsittyä muutamia talvisia kuvia siellä. Joulu meni oikein hyvin ja sain hyödyllisiä ja mielenkiintoisia lahjojakin. Syötyä tuli niin paljon, että maha on vieläkin varmaan täynnä kinkkua ja kaikkia hyviä jouluruokia. Parasta oli kanssa, kun mun yks parhaista ystävistä, ida, tuli käymään Taivalkoskella joulun jälkeisen viikonlopun, niin näki häntäkin pitkästä aikaa. Välimatkat ei onneksi erota meitä. <3 mä nautin kyllä todella paljon nuista vapaista, joita joulun aikana sain viettää, nyt oon töissä tälläkin viikolla ollut ja huomenna kanssa ois työpäivä, mutta sitten onneksi viikonloppu. Nyt on jo viisikin vaihtunut ja ihan hassua miten nopeasti vuosi 2014 oikeasti meni. Tän päivän aion vaan rentoilla ja varmaankin leffaa Katella rakkaan kanssa. Uudesta vuodesta kerron vaikka sitten ensi postauksessa, jonka yritän saaha aikaan tulevana viikonloppuna. 

Nyt oikein mahtavaa alkanutta vuotta teille kaikille lukijoille! Toivottavasti tästäkin vuodesta tulee yhtä mielenkiintoinen kuin viime vuosikin oli. 

12 kommenttia:

  1. Oii ihanan talvisia kuvia ja joulusikin kuulostanu menevän hyvin. :-3

    VastaaPoista
  2. Tosi kivanoloinen blogi, ja tosi siistejä kuvia! Ja oot muuten tosi kaunis:)
    Jään seurailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiiiitos paljon! Ja tervetuloa seurailee :)

      Poista
  3. Ihania talvisia kuvia! Hyvää alkanutta vuotta sulle:-)

    VastaaPoista
  4. Ompas sulla ihanan erilainen ulkoasu ! :) Hyviä kuvia, ja kivat postaukset.

    VastaaPoista
  5. Oo että ihania kuvia :) tykkään!

    marialiciousblog.blogspot.fi

    VastaaPoista