perjantai 1. heinäkuuta 2016

TALLINNAN REISSU

Niin se on kuukausi taas vierähtäny viime postauksesta. Miten se nyt olikaan, että minunhan piti vähä ottaaitseä niskasta kiinni tän postaamisen kanssa kesän ajan, mutta nyt vaan on ollu niin kiireistä tää koko kesä, että en oo ehtiny oikeesti kuukauteen edes lueskelemaan blogejakaan. On tullu tehtyä pieni kesälomareissukin tässä välissä kesäkuun puolella.
Nyt ajattelin kertoa teille vähän tallinnan reissusta, jossa tuli siis käytyä päiväristeilyllä.

Me otettiin mun siskon ja meidän kaverin kans sellanen päiväristeily, joka lähti helsingin satamasta 10:30 ja oli tallinnassa perillä 12:30, sitten meillä oli kuusi tuntia aikaa kierrellä maissa ennenkuin laiva lähti takasin kohti helsinkiä. 21:30 taas saavuttiin helsinkiin. Tallinnassa me käveltiin ensimmäisenä Kristiine kauppakeskukseen, sinne oli reilusti yli kolme kilometriä matkaa, mutta hyvin löydettiin sinne. Ihana ilma sattui kyllä tuolle päivälle sinne, hellettä. Shoppailtua siis tuli. Kun lähdettiin Kristiinestä kävelemään kohti satamaa, niin pysähyttiin vielä hetkeksi Viru-kauppakeskukseen ja siitä sitten jatkoimme matkaa laivaan. Risteiltiin Tallink Silja Star -laivalla. Ihan viihtyisä laivahan se oli. Juuri kyseisellä laivalla en muistaakseni koskaan ollut käynyt. 


Oli kyllä ylipäätään ihanaa lähtee Helsinkiin viettämään vähän lomaa. En millään ois jaksanu koko kesää olla täällä Oulussa ja välillä vaan käyä Kuusamossa. Lisäksi me käytiin yhtenä päivänä linnanmäellä, olipa niin huippua olla lintsillä taas muutaman vuoden tauon jälkeen. Kyllä sitä näin "isompanakin" voi vielä innostua näistä huvipuistoista. :D Ja kaikenlisäksi tuli shoppailtua enemmän ku laki sallii. Hyvä että sain kaikki edes mahutettua laukkuun, kuhan kotimatka koitti. Ihana reissu siis kaikinpuolin oli Helsingissä. Vielä olisi tälle kesälle parin viikon päästä tiedossa Seinäjoen reissu, odotan sitäkin jo innolla. Sitten on reissut tehtyä tälle kesälle, paitsi tietysti varmaan tulee Kuusamossa vielä viikonloppuja vietettyä. Juhannus meni myös Kuusamossa mökillä rennosti oleskellen. 

Töihinkin oli yllättävän helppoa paata puolentoista viikon jälkeen maanantaina, vaikka aluksi tuntu vähä masentavalta, ku ois haluttanu vaa jatkaa lomailua. Mutta jospa se tästä taas alkaa kunnolla nuo työtki rullaamaan. 

Miten teillä on lähteny kesä menemään?

8 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia oot ottanut reissulta! :) Mä itse olin myös viime viikolla Tallinnassa päiväristeilyllä ja oli ihana ilma <3 Tuolla Kristiine-kauppakeskuksessa on niin paljon kaikkia kivoja kauppoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Jep, Kristiine-kauppakeskus on kyllä tosi ihana, kun löytyy niin tosi kivoja kauppoja joka lähtöön!

      Poista
  2. Oi näyttääpä kesäiseltä reissulta :) Mun mielestä yhden päivän reissut Tallinnan puolella on todella mukavia ja edullisia, jos Helsingin päädyssä jo muutenkin on käymässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. :) Niimpä, oon samaa mieltä. Mukavasti saa päivän kulumaan risteilyllä, mutta kuitenkaan ei mene montaa päivää siihen, tollanen nopea vaihtoehto verrattuna vaikka tukholman risteilyille. :D

      Poista
  3. Ompa hyvän näkösiä kuvia reissulta. :-) et vissiin ehi tänä kesänä käymään täällä Kemissä? No jos et niin me ainaki ollaan vähän meinattu käyä Nallikarissa jos tulee joku hyvä helle viikonloppu niin voidaan nähdä siellä 8-)
    On ollut kyllä ihana kesä.. Harmi kun ei ole kerennyt itse postailemaan vieläkään ja oon miettiny tekiskö vaikka syksyllä uuden blogin kun alan opiskelemaankin muuten sitten lähihoitajaksi. :-)
    Eemeli lähti maanantaina armeijaan, mutta onneksi mekin ehittiin käymään siellä Kouvolassa muutama yö ja Helsingissä päiväkseltään. Mieki kävin pitkästä aikaa lintsillä <3 hui ku tuntu hurjemmilta jotenki ne laitteet...esim. Se ukko (ei tuntunu 5 vuotta niin pahalta, haha)
    Ooks muuten käyny uimassa? Mepä heitettiin talviturkit viime viikolla :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Mulla oli tietty mielenpäällä sekin, että tulisin käymään joku viikonloppu vaikka siellä Kemissä. Mutta pitää tässä nyt vähän katella sitten. :) Koska mulla on kuitenki aina viikonloput vappaata töistä, nii miksei periaatteessa joku viikonloppu vaikka vois tullakin sinne, tai sitten vaikka vähän syksymmälläkin jossei nyt ihan kesän aikaan meinaa ehtiä. :D Ooo onnea opiskelupaikasta! En oo käyny uimassa kertaakaan vielä tälle kesälle, haha. :D Jotenki on vaan jääny ja mietityttää, että varmaan on vielä tosi kylmää se vesi.. :D

      Poista