keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

KESÄLLÄ 2015...

Mä oon tavannu monissa blogeissa postauksiin, joissa on listattu kesäsuunnitelmia. Aattelin nyt itekin toteuttaa vastaavanlaisen. Listaan tähän sellaisia asioita, joihin en pääsääntöisesti pyri, mutta yritän toteuttaa mahdollisimman monta (tai ainakin haluan/toivon toteutuvan) ja kesän jälkeen on kiva vilkasta, että minkä verran täyttyi. Mutta tässä olisi listaa!

1. Reissaamista. Tämän kohdan tiedän jo täyttyvän tulevana kesänä. Mahtavaa olisi käydä etelä-suomessa, sekä pohjoisemmassakin päin. Ainakin tulee heti kesäkuussa lähettyä Helsinkiin, mutta haluaisin toteuttaa kesän aikana useamman reissun, rakastan matkustelua!

2. Risteilyllä käyntiä. Tämä kohta liittyy vähän edelliseen kohtaa, mutta halusin laittaa tämän erikohtana. Risteilylle siis on tarkoitus mennä kans kyseisellä etelänreissulla. Mä oon ollu laivalla ihan älyttömän monta kertaa, lähes joka kesä. Viime kesänä ei tullu kuitenkaan käytyä Ranskan reissun takia. Eka kertaa olemme Jonin kanssa menossa yhdessä risteilylle.

3. Ulkomailla käynti. Ehkä tällä kohdalla en meinaakkaan että olisi lähtemässä jonnekin kovin lämpimään. Vaan tarkoitan ihan Suomen ulkopuolella käyntiä, tiedän tämänkin toteutuvan!

4. Huvipuistossa käynti. Rakastan huvipuistoissa käyntiä ja sekin on ollu yleensä perinteenä melkeimpä joka vuosi! Nyt tänä vuonna toivon pääseväni särkänniemeen, kun viime vuonna ei tullu käytyä. Huvipuistoista minun lempparini on ehdottomasti särkänniemi.

5. Shoppailua. Haluan shoppailla madollisimman paljon. Mikä onkaan sen parempaa kuin uudet vaatteet koristaisi vaatekaappia.

6. Uimista. Viime kesänä minulla ei edes tullut otettua talviturkkia pois, joten tänä kesänä haluan uida viime kesänkin edestä. Vaikka olenkin oikeasti vesipeto ja tykkään uimisesta, niin jotenkin se on kesällä hankalaa mennä minnekään uimarannoille pulikoimaan. Helpompi ja mukavampaa on uida vaikka mökillä. Toivottavasti tulee paljon lämpimiä ilmoja kesällä, niin pääsee toteuttamaan tämänkin.

7. Auringonottoa. Haluaisin edes ruskettua vähän. Helpompi olen kyllä palamaan kuin ruskettumaan. 

8. Piknikkiä. En edes muista, että millon viimeksi olisin ollut piknikillä. Olis niin kivaa kokoontua kaveriporukalla ja viettää kunnon piknik syömällä ja juomalla kaikkea hyvää!

9. Paljon liikuntaa. Vaikka olisikin kesä, niin en tahdo siltikään lössähtää vaan sohvalle syömään jäätelöä ja muita herkkuja. Okei, tottakai kesällä tulee syötyä paljon jäätelöä, mutta aion muistaa myös liikkuakin. Tykkään kesäisin lenkkeillä ihanassa auringonpaisteessa ja rullaluistelu on kaikista parasta.

10. Nauttia elämästä. Aion elää täysillä tulevan kesän! Nautin mahollisimman paljon siitä mitä minulla on. 

11. Töitä. Haluan myös lomailla kesällä, mutta haluan myös tehdä töitäkin. Töihin on kiva mennä kesällä, kun voi pyöräillä kesävaatteissa ja pystyy samalla nauttimaan aruringostakin. Paitsi vesisateella se on vähän eri asia.

12. Nähdä ystäviä. Haluan nähdä ystäviä eripuolelta suomea ja tietenkin ihan täältä lähettyviltäkin, joka paikasta!  Moni asuu eripaikkakunnalla opiskellen tai töitä tehden, jolloin muutenkin tullaan näkemään harvoin. Kesällä kun on enemmän aikaa, niin pystyy tämmöisiäkin sopimaan!

13. Mökkeilyä. Tottakai haluan viettää kesäisin aina mahollisimman paljon aikaa mökillä rentoutuen.

14. Grillausta. Ah, ihan just parasta! Kesäiltaisin grillata kaikkea niin hyvää. 

Tässä olisi minun 14 kohtaa listattuna kesää varten. Pääsee innolla odottamaan, että mitkän näistä tuleekaan toteutumaan. Jos kaikki toteutuisi, niin tietenkin kesästä tulisi silloin paras ikinä. 

Joko te ootte tehny vastaavanlaisen listan, miltä teidän lista näyttää?
Nyt ihanaa keskiviikkoa ja vapun odotusta kaikille!

maanantai 27. huhtikuuta 2015

TOIVEPOSTAUS; ARKIMEIKKI

Multa on monesti kysytty, että voisinko tehdä postausta mun arkimeikistä tänne blogin puolelle. No, tänään maanantaina kun mulla ei ollu mihinkään menoa, niin päätimpä sitten nyt toteuttaa tämän! Illalla oon menossa kärppien suomenmestaruusjuhlaan torille, niin meikkaus tuli muutenkin tarpeeseen tälle päivälle. Mun arkimeikki on tosi yksinkertainen ja mä en kovin hirveesti piittaa meikkaamisesta. Tykkään monesti olla ilmankin, enkä aina näe syytä meikkaamiselle. Huomasin pari viikkoa sittenkin kun olin viikon ilman meikkiä, niin iho näytti paljon paremmalta ja terveemmältä. Mutta pidemmittä puheitta mennään asiaan.

Tältä mä näytän suunnilleen ilman meikkiä.

Ensin toki pesen kasvot ihan vaan vedellä. Sen jälkeen laitan tuommosta päivävoidetta kaiken alle, en koskaan laita meikkivoidetta pelkälle iholle, jos sen alla ei ole minkäänlaista rasvaa. Seuraavana tietenkin meikkivoide. Luottotuotteeksi niistä on muodostunut tuo Natural Coden meikkivoide, yllättävän riittävä tuubi, vaikka pieneltä näyttääkin. Meikkivoiteen päälle laitan puuteria siveltimellä, stay matte on mulla tästä käytössä. 

Tältä se sitten näyttää meikkivoiteen ja puuterin kanssa. Kuten huomaa, niin ei paljoa edes eroa että olisiko ilman meikkiä vai meikin kanssa.

No sitten mä laitan luomiväriä. Mun suosikki on ehdottomasti vaaleat sävyt, koska nekin näyttää yllättävän näyttävältä. Tälläkertaa laitoin tuolta oikeanpuolimmaisesta paletista tuota kaikista vaaleinta sävyä. Mä levitän luomiväriä aina liikkuvalle luomelle, sekä sen yläpuolellekin. Mutta en ala tekemään monella sävyllä, vaan laitan pelkästään yhtä ja samaa.

Suunnilleen näin.

Sitten on ehottomasti mun lemppariosio! Rajaukset ja ripsivärit. Rajaukset mä teen ihan tavallisella mustalla kajaalilla, luottotuote on tuo lumenen tavallinen rajauskynä. Ja ripsivärit laitan tuolla lumenen mascaralla. Kokeilen aina erilaisia mascaroita ja monet on minusta hyviä. Ehottomasti parhaita ripsivärejä on max factorin mascarat. Mutta tuon ripsivärin löysin hulluilta päiviltä tarjouksesta, niin päätimpä sitten kokeilla. Oon kyllä todennu että hyvä on! Ennen ripsivärien laittamista kuitenkin taivutan ripset ripsientaivuttimella.

Ja tältä yleensä näyttää lopputulos!
Yksinkertainen, mutta ainakin omaa silmää miellyttävä, koska en halua mitään paksua meikkinaamaa. Ja kulmille mä en tee yleensäkkään mitään, tykkään antaa olla ne vain ihan luonnollisina noin.

Ja tosiaan, mä oon tosi laiska meikkaamaan, niinkuin alussakin jo sanoin, nii en tee sitä läheskään jokapäivä. Vähän fiiliksien mukaan ja miten vaan jaksaa. Viikonlopunt vähintäänkin pyrin olemaan ilman meikkiä. Ja oon huomannu sen eron, että ennen oli aina pakko meikata kun lähti jonnekin, mutta kun vaan on enemmän ja enemmän ilman meikkiä, niin ei oo mitään pakkomieltä meikata vaikka lähdet kaupungille. 

Mitäs piditte tälläisestä postauksesta vaihteeksi?

lauantai 25. huhtikuuta 2015

LEIJONANHARJASKANIMME

Mä ajattelin postailla nyt vähän enemmän tuosta meidän pikkuisesta kanista. Mulla löytyy siitä yks postaus jo täältä blogista, mutta siinä lähinnä kerroin että miksi päädyttiin juuri kaniin ja vähän tietoa vain Oscarista. Nyt ajattelin kertoa tuosta karvapallosta vähän enemmän. Mitä hän tykkää syödä ja miten on viihtynyt täällä meillä. Voin sanoa, että en vaihtais Oscaria missään nimessä pois, on niin suloinen tapaus. No mutta asiaan.

Tämän pikkuisen herran nimi on Oscar ja hän on piakkoin kymmenen kuukauden ikäinen. Kuitenkin aikuinen jo suunnilleen 7-8kuukauden iässä. Rotu on leijonanharjaskani, niinkuin otsikosta voi päätellä. Oscarin ostimme akvaariosoppi eläinkaupasta täältä Oulusta. Viime syksynä minulla tuli hirveä hinku saada jokin lemmikki. Halusin jonkun pienen, mutta en kuitenkaan hamsteria. Yksi päivä viime syyskuussa mentiin Jonin kanssa eläinkauppaan ja tarkoitushan ei ollut sillon vielä mitään ostaa, vain katsella. Mutta jostain syystä tämä karvapallo tarttui meidän mukaan ja tietenkin kaikki tarvikkeet kuten häkki, ruokakuppi, heinää, pallo, vessa-astia, harja/kampa, kuljetustusboksi ja pelletti ruokaa. Tärkeimmät joilla sitten pääsi alkuun. Hyvä juttu oli kans se, kun Oscar oli eläinlääkärin tarkastama ja rokotettu, niin tiesi ainakin että kaikki on hänellä hyvin. Yllättävän paljon meni rahaa tuolloin ensimmäisellä kerralla tuonne kauppaan, mutta nyt jälkeenpäin kun ajattelee, niin on tuon pito mun mielestä edullista. Oscar oli ihmeissään ekapäivinä kun meille tänne tuli. Tykkään todella paljon juoksennella ja olla vapaana. Meillä se onkin täällä asunnossa aina irti, kun jompikumpi ollaan vaan kotona. Ei mulla tulis mieleenkään, että pitäisin sitä häkissä, jos itse olisin kotona kuitenkin. 

Oscar tykkään todella paljon tästä pelletistä. Tämä on akvaariosopin omaa pellettiä, jota ne oli antanu siellä myös pupuille, niin päätimme ostaa sitten tätä samaa ja tästä se tykkää kyllä kovasti! Vielä kun Oscar ei ollu täyskasvuinen, niin annettiin aina aamulla ja illalla, kaksi kertaa päivässä, puoli desiä kerralla. Mutta nyt kun on jo aikuisen koossa, niin annetaan vain kerran päivässä, aamuisin. Ihan tarkkoja kellonaikoja meillä ei ole, mutta suunnilleen siinä 9-10 välillä. 

Lisukkeeksi Oscar tykkää syödä aina omenaa, porkkanaa, kuivattua banaania ja näkkäriä. Näitä annetaan aina vähän milloin sattuu. Omenaa yleensä kuuden kieppeillä illalla ja porkkanaa saa vähän myöhemmin siitä sitten pienen palan. Banaania ja näkkäriä aina silloin tällöin. Mutta näkkäriä me ei todellakaan anneta kerralla nuin isoa palasta mitä tuossa kuvassa, otin vaan tuommosen tähän kuvaan. Näkkärissä on niin paljon suolaa, niin ei saa antaa paljoa kerralla. Nuita banaaninpalojakaan ei anneta kerralla montaa, koska niissä on suosituskin vain pieni määrä. 

Ja mikä sitä Oscarin pääruokaa, no heinä tietenkin. Meillä on sille tuommonen heinäverkko (vai millä nimellä sitä kutsutaankaan) häkissä. Pääasiassa syö öisin heinää, mutta toki aina päivälläkin välillä. Tämä heinä on kyllä todella edullista, taitaa Prismassa olla parin euron kieppeillä tämä kilon säkki. Kestää kuitenkin yllättävän pitkään yhdelle kanille. 

Ja Oscarin juomaa on vesi. Alussa meillä oli tuolla häkissä sekä juomapullo, että tuo kuppi, mutta ei alkanut oikein juomaan siitä pullosta. Sitte jätettiin vaan tuo juomakuppi. Mä koitan vaihtaa siihen tuoretta vettä montakin kertaa päivässä. Monesti sieltä vedestä saattaa löytyä heiniä, tai vaikka papana. 
Kaikinpuolin aivan suloinen tapaus. Yöllä pupu on meillä aina häkissä, mutta tosiaan päivällä aina irti. Ja on kyllä sisäsiisti, osaa tehdä tarpeensa oikeaan paikkaan. Joskus muutama papana löytyy sieltä sun täältä, mutta se nyt on pieni osa sitä, jos kuitenkin suurimmanosan osaa tehdä sinne minne pitääkin. Olihan siinä alussa opettelemista, mutta onneksi oppi yllättävän nopeasti. Välillä Oscar saa ihmeellisiä juoksukohtauksia, mutta oletan sen vaan niin, että tykkää siitä kun saa juoksennella irti. 

Tämmönen kani meillä asustaa, eipähän ainakaan oo tylsää ku kattelee tuota hupsua. Mukavasti piristää aina huonoakin päivää. Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!

torstai 23. huhtikuuta 2015

I'M STRONG ENOUGH TO SMILE


Housut H&M / Kauluspaita kirppari / Takki Vero Moda / Kengät Prisma
Tämmöstä asua mä sain tänään aikaan. Niin ja älkää välittäkö tuosta ihmeellisestä valosta mun pään vieressä, heijastaa varman auringosta. Meiän parvekkeella on varmaan jo 20astetta lämmintä. Siihen paistaa suoraan aurinko ja kaikenlisäksi on vielä lasitettu parveke. Siellä vois kohta vaikka ottaa jo aurinkoa. :D Sieltä se kesä tulee kun pikkuhiljaa alkaa lämpeämään. 
Nyt mun täytyy rientää töihin, kun pomo päättikin soittaa minut jo nyt sinne, vaikka ois alkanu vasta reilu parin tunnin päästä. 

Nauttikaahan auringosta nyt kun sitä on!

maanantai 20. huhtikuuta 2015

AURINKOA ALKUVIIKKOON

Mukavaa maanantaita kaikille! Mä heräsin tänä aamuna tosi pirteänä jo yhdeksän aikaan, vaikka ei ollu mihinkään menoa, ei edes töihin. Ihanasti paisto aurinko jo siihen aikaan, päätin heti, että tänään en kyllä istu kokopäivää sisällä, vaan on pakko päästä vähän ulkoilemaan! Mulla on vielä vähän nuhaa, mutta kurkkukipua ei onneksi enään, niin en viittiny siltikään käydä pitkää matkaa. Kyllä se tuntuu niin ihanalta päästä ulkoilemaan, ku ei oo viikkoon käyny kunnolla ulkona.


































































































































Ihan mahtavaa ku ei oo luntakaan enään! Tai no, on tuommosia pikkusia kasoja joissain varjokohdissa, mutta muuten ei oo kyllä. Nyt on muutenki tosi pitkään ollu tämmösiä ihanan aurinkoisia ilmoja, joka vaan houkuttelee ulkoilemaan. Kaikenlisäksi mahtavaa on se, että kohta pääsen rullaluistelemaan, kuhan puhdistavat vielä vähän nuita kiviä noilta pyöräteiltä. Tänään oon taas vähän lisää suunnitellu meiän kesäreissua etelään, mennään luultavasti Onnibussilla, joka on edullinen. Ootan niin innolla kesää ja sitä meiän risteilyä!

























Viikonloppuna tehtiin Jonin kanssa ite pitsaa. Kyllä ite tehty pitsa voittaa kaupan- ja pitserioiden pitsat! Ihan parhautta. Meillä tuo pitsa vaan sisältää aina ananasta, kinkkua ja juustoa (jota tietenkin pitää olla reilusti), hyvin yksinkertaiset täytteet. :'D




























Tähän loppuun taas pitkästä aikaa kuva meiän karvatassusta. Oscarilla on kohta ikää 10kuukautta. Ja kuvassa Joni ei kurista sitä, vaikka siltä voi näyttääki :D Pitäs ostaa tuolle karvapallolle valjaat, nii päästäisiin vihdoin kesällä ulkoilemaan! Kyllä tuo pikkunen tuo aina iloa meiän päiviin. 

Nyt oiski seuraavaksi ruuanlaittoa luvassa, ihanan aurinkoista viikkoa kaikille!